Mikä siinä onkin, että lapset kasvavat pyrähdyksittäin. Yhtäkkiä huomaat, että kaapissa ei ole yhtään sopivia housuja. Kaupassakin on housuja, tiedän. Toisaalta, kun on osaamista ja kankaitakin kaapissa, niin tahtotila ratkaista akuutti ongelma itse on kova. Mistä saisi vain vuorokauteen tunteja lisää?
Olen purkanut housupulaa jo jonkin aikaa, mutta yhdet tai kahdet eivät vielä riitä. Tänä aamuna Hiin kaapissa ei ollutkaan kuin shortseja ja farkkuja, ja päiväkotiin lähtö käsillä. Muistelin, että yläkerrassa kaappiin vasta menossa olevien kassissa olisi ollut housuja, mutta laiskuus iski. Puhtaiden pyykkien kassiin sukeltaminen sijaan päätin viimeistellä lähes valmiit housut.
Ompelupöydällä oli vyötärökuminauhaa ja käännettä odottamassa Ottobre Design -lehden syksyn numeron (4/2013) Ultimate Casual -kaavan pohjalta toteutetut housut koossa 116cm. Kankaina olin käyttänyt Ehta.:lta ostettua raitacollegea, jota ei ihan riittänyt koko housuihin. Siitä sai kyllä takakappaleet, mutta etukappaleisiin kangas ei kokonaisuudessaan enää riittänyt. Kaapista löytyi onneksi pieni pala housun sävyihin sopivaa tummansinistä collegea ja tilkkupussista vielä harmaat palat taskuihin. Win-win! Ilokseni tähän sain upotettua lopun raidallisen kankaan – ne eivät ole minun suosikkejani. Tässäkään parissa eivät raidat aivan kohtaa, mutta ehkä ne eivät pojan silmiä rassaa niinkuin omiani. 🙂
Nopea viimeistely peitetikkikoneella ja lankojen päättely, ja valmista tuli. Ja näissä on vielä kasvun varaakin! Kyllä kelpaa touhuta.