Kuinkas kävi?

Millaisia asioita loppuvuoden suunnitelmista seurasi?

Aloitin tämän blogin kirjoittamisen lokakuussa, ja listasin tavoitteita loppuvuoden varalle. Nyt on hyvä käydä läpi, mitä loppuvuonna tuli oikeasti tehtyä ja kuinka itse tekemäni tavoitteet täyttyivät.

Äitini syntymäpäivää vietettiin lokakuussa, ja tein hänelle lahjaksi pipon, tuubihuivin ja lapaset ja pakkasin lahjan itsetehtyyn lahjakassiin. Äiti vaikutti ilahtuneelta lahjastaan, ja olin itsekin siihen todella tyytyväinen.

Pipo, lapaset ja tuubihuivi merinovillasta ja Nuppu Print Company:n trikoosta.

Halloweenia juhlittiin lokakuussa ja juhlia varten tein pari naamiaisasua sekä koristeen. Poikani halusi olla haamu, joten hänelle tein vanhasta lakanasta kaavun ja haamulle sopivan kasvojen yli menevän hupun, jolloin syöminenkin onnistui riisumatta koko pukua. Tyttärelleni ompelin keltaisesta hämähäkinseittikankaasta mekon. Halloween-koristeeksi tein kummitustalolyhdyn Ikean lasipurkkiin Cameon leikkurilla.

Poikani 5-vuotis syntymäpäiviä juhlittiin marras-joulukuussa Star Wars -teemalla. Ensin juhlia vietettiin sukulaisten kanssa ja sitten oli lastenjuhlien vuoro. Juhliin ompeliin itselleni Iloisen kettuliinin “Kotimetsä Suomi 100v. joustocollegesta Ottobre designin Relaxed -mekon. Mekon kaavaa muokkasin lisäämällä nepparit etukappaleelle, jolloin imettäminenkin onnistuu helpommin. Mekosta laitan ehkä kuvia myöhemmin – mekko on juhlienkin jälkeen ollut niin tiuhaan käytössä, että en ole sitä ehtinyt silittää ja ottaa kunnon kuvia, tai edes kuvia mekosta ilman maissinaksutahroja tai muuta vastaavaa… Vauvat tuntuvat tunnistavan puhtaan vaatteen, se on sekunti, ja ei ole puhdas enää. Juhlia oli kuitenkin tosi mukavaa järjestää, ja joka kerran jälkeen sitä oppii uutta.

Kuusien kuiske -joustocollege Ommelliselta.

Miehelleni annoin tänä vuonna isänpäivä- sekä syntymäpäivälahjaksi lähinnä kaupasta hankittavia lahjoja. Joululahjaksi annoin kuitenkin Ommellisen “Kuusien kuiske” joustocollegea sekä mustaa joustocollegea Eurokankaasta, sekä Jujunan miesten hupparikaavapaketin, ja lupauksen mittojen mukaan tehdystä paidasta tai hupparista. Tästä teen sitten oman jutun sen valmistuttua.

Joulukuun koittaessa oli helppo todeta suunnitelmia olleen enemmän kuin aikaa ja mahdollisuuksia tehdä olikaan. Lapsiperheessä pakolliset flunssat vaikuttavat, Sii on vielä niin kovin pieni ja yölliset imetykset väsyttävät erityisesti minua. Lisäksi aikaa vie uuden kotimme pintaremontti, jota hitaasti mutta varmasti viedään eteenpäin. Vaikka en ehtinytkään tekemään kaikkea, mitä alkujaan suunnittelin, olin kuitenkin iloinen niistä asioista, joita ehdin tekemään. Esimerkiksi päiväkodin kiitoslahjaksi tehdystä omatekoisesta Twister -pelistä ja ystäväni vastasyntyneelle tyttärelle tekemästäni tilkkupeitosta.

Minusta tuntuu, että pienilläkin asioilla on suuri merkitys joulufiiliksen nostamisessa. Tampereen kädentaitomessuilta hankittuihin puisiin kuusenmuotoisia kehyksiin liimasin kuusenpalloja ja kapean hopeisen nauhan. Sinellin Outletistä hankituista jouluisista papereista leikkasin Cameolla kuusenkoristeita. Tykkään niistä todella paljon, ja teen varmasti ensi jouluna molempia lisää.

Nautin todella paljon joulukorttien tekemisestä ja lähettämisestä. Joulukorttien määrä tuntuu laskevan vuosi vuodelta, mutta minusta se on ihana tapa muistaa ystäviä ja sukulaisia kerran vuodessa. Pyrin tekemään kortit aina huolella, ja nautin siitä, kun saan yhdistella erilaisia materiaaleja ja tekniikoita sekä värejä ja muotoja. Joulukortteja tein jokavuotiseen tapaani vinon pinon. Kortteja tehdessäni keksin useita uusia tapoja kuinka voin hyödyntää Cameota, kuten:

  • Silhouette kaupasta löytämiäni valmiita leikkuuprojekteja
  • Hankalan muotoisten jämäpaperien leikkaamiseen PixScan -mattoa
  • Osoitteiden kirjoittamiseen kuoriin, ja
  • Joulurunon kirjoittamiseen joulukorttien sisälle.

Alla kuvagalleriaa tämän vuoden korteista.

Ensi vuoden tavoitteeksi otan itsetehtyjen lahjojen ja ompeluksien teon aiemmin vuoden mittaan.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s