Vaunuverho

…nyt kelpaa ottaa vaunutirsat

Hiillä oli aikoinaan The Original Dooky -vaunuverho. Vanhan verhon kangas oli kuitenkin mennyt rikki, mutta olin sen kaikesta huolimatta säästänyt. Nyt oli aika käyttää vanhaa verhoa mallina, uusiokäyttää renkaat ja tehdä Siille uusi tilalle. Aloitin vuoden alussa myös #tilkkuhaasteen, ja tämä on haasteen piirissä ensimmäinen valmistunut juttu. Muitakin on jo työn alla, mutta niistä sitten myöhemmin…

Kangasvalinta

Kankaaksi valitsin kuviollisen collegen, jonka aikanaan tilasin kimppatilauksen mukana Dresówka.pl -verkkokaupasta Puolasta. Tein kankaasta itselleni Pikkupiltin ruskamekon, ja olen sitä pitänyt todella paljon. Kangasta jäi suhteellisen isot reunaretaleet, ja vaikka kuosista pidinkin, ei sille ole oikein löytynyt käyttöä tähän mennessä. Tähän projektiin kangas sopi kuitenkin täydellisesti.

Verhon teko

Tehdessäni verhon omaan käyttöön kopioin vanhan verhon mallin melko täydelleen. Ylälaidan ompelin kaksinkertaisena, ja silitin toiseen kerrokseen vielä tukikangasta. Trikookanttauksen sijasta tein huolittelun foe:lla (Flod over elastic band), ja iloitsin, kuinka helppoa sen ompelu olikaan peitetikkikoneella. Kanttaus tehtiin kaikkiin verhon laitoihin niin, että ensin kantattiin alalaita, sitten lyhyet pätkät, jotka jatkuivat (tai alkoivat) alempina solmimisnauhoina ja viimeisenä pitkä ylälaita nauhoineen.

Naputtelin lopuksi paikoilleen ensimmäistä kertaa Prymin isommat 11mm sirkkarenkaat, ja niissä oli kyllä oppimiskäyrä siistiin lopputulokseen. Kokeilin ensin naputella suoraan kaksinkertaisen testikankaan läpi, mutta siitä ei tullut mitään. Yksinkertaisesta kankaasta rengas olisi tullut läpi, mutta vaunuverhoon tämä ei olisi riittänyt. Päätin siis kokeilla ristikkäisen leikkauksen tekemistä saksilla rei’itettävään kohtaan ennen renkaan kiinnittämistä. Tämä onnistui, mutta jätti vielä itse renkaan hieman epäsiistiksi. Seuraavaan leikkasin reiän, ja lyömätöntä sirkkarengasta hyväksikäyttäen leikkasin ylimääräiset pois. Tämä oli selvästi oikea tapa, jonka jälkeen reikien kiinnittäminen sujui kuin tanssi. Lopuksi nappasin vanhasta verhosta vaunuverhorenkaat ja laitoin paikoilleen, ja valmista tuli. Kiva ja helppo projekti!

Vaunuverho joustocollegesta jämä- ja kierrätysmateriaaleja hyödyntäen.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s