3 bodya ja mekko

Vauvojen vaatteisiin saa hyvin hyödynnettyä
pieniäkin kankaan paloja.

Siin vaatevarasto kaipasi ja kaipaa edelleen täydennystä isommassa koossa. Vauvat kasvavat niin kovaa vauhtia, ja samalla liikkumisen taitojen – ja halujen – kasvaessa tulee ottaa uusia asioita huomioon. Liikkuvan vauvan pukeminen on ihan oma lukunsa, jossa helppous ja toimivuus on erittäin tärkeää. Toisaalta, vauvojen ja lasten vaatteiden yleensäkin täytyy toimia käytössä, mukavuus ja liikkuvuus on kaiken a ja o. Aloitin vaatevaraston täydentämisen nyt kolmella bodylla ja yhdellä mekolla.

Näistä vaatteista ainoastaan Paapiin kankaista tehty body on tehty isommista paloista. Muilta osin vaatteisin hyödynnettiin suurempia tai pienempiä kankaan paloja, tilkkuja ja kuvion tai raportin loppuja. Nämäkin vaatteet osallistuvat #tilkkuhaaste -projektiini, jonka tavoitteena on käyttää kankaat ja materiaalit mahdollisimman tehokkaasti loppuun asti. Tässä kuvia sekä sommitteluvaiheesta että lopputuloksista.

Käytetyt kaavat ja kankaat

  • Bodyjen kaavana Hippu (74cm) toimi Paapiin Kaavakirjasta lapsille. Hippu on hyväksi koettu kaava, jonka etuina on esimerkiksi se, että sen voi riisua niin ylä, kuin alakautta. Lisäksi se on meidän Siille varsin hyvän kokoinen ilman muokkausta.
  • Mekon kaavaksi valitsin Ottobre Desing lehden 01/2015 kaavan Birdie Birdie. Birdie Birdie on hyvä peruskaava, ilman mitään erikoista. Helppo ja nopea tehdä.

Kankaat olivat tällä kertaa trikoota Paapii:lta, Ommelliselta, Ainolalta, Eurokankaasta ja Kangaskapinalta.

  • Sinisen & vaaleanpunaisen bodyn kankaat ovat Paapiilta.
  • Mustavalkoinen body on tehty Ommellisen tilkkupussin kankaista sekä pienestä jämäpalasta Ainolan pyryharakkaa. Takakappaleen siksak-kankaan hankintapaikkaa en muista.
  • Punamusta body on Ommellisen kangasta. Hyödynsin oman mekkooni käytetyn Anemone -trikoon jämät sekä mustan trikookankaan jämiä.
  • Mekon etukappale on Kangaskapinan Joulusikermä -trikoota, joka toimii oikein hyvin myös talvimekon kankaana. Fuksian sävyinen yksivärinen trikoo on Eurokankaasta. Samaa kangasta käytin jo viime jouluna pojan Joulusikermä -paitaan, sekä lahjaksi tehtyyn lepakkopaitaan.

4 comments

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s