Kunnon talven saavuttua myös Etelä-Suomeen alkuvuonna tuli myös aika päivittää Hiin sukset ja luistimet. Aiempina talvina kokeilut molemmilla olivat jääneet muutamaan kertaan, mutta sillä ei ollut merkitstä: välineet olivat taas jääneet pieneksi. Ilokseni löysin sekä monot että luistimet tämän talven koossa käytettyinä ja edullisesti. Luistimista puuttui kuitenkin teräsuojus. Ja kun Hiin päiväkotiryhmä oli lähdössä luistelemaan, päätin tehdä suojukset itse.
Eurokankaan 5:n euron päiviltä keräsin pussillisen kankaita, joiden joukossa oli myös pieni pala paksua farkkumaista kangasta. Mallasin luistimia kankaan päälle, ja avot, kangas oli juuri sopiva. Leikkasin leveät ja pitkät kaitaleet kumpaakin luistinta varten ja pyöristin kulmat. Ompelin kiristyslangan pitkällä tikillä kankaan ympäri ja tein sen avulla käänteen ja kuminauhakujan, jonka ompelin samoin suoralla ompeleella. Lopuksi pujotin sopivan kuminauhan kujaan, ja suojukset olivat valmiit.
