More is more

…kun lapsi kasvaa hurjaa vauhtia

Sii kasvaa hurjaa vauhtia ja oppii koko ajan uutta. Viime kuukausina hän on oppinut nousemaan tukea vasten seisomaan, ja vaikka hän osaakin jo ottaa askeleita tukea vasten, jää hän usein siihen tavoittelemaan, niin, milloin mitäkin. Ympäri taloa on kuitenkin päästävä, ja tämä tapahtuu vielä nelivetona.

Uudet liikkumisen taidot asettavat vaatteille uusia vaatimuksia. Kontatessa ja ylös noustessa ei pitkiä mekkoja voi käyttää, jotta kangas ei jää polvien alle. Toisaalta, sukkahousut eivät ole tässä vaiheessa myöskään parhaat, koska ne menevät makkaralle, ja kaikki, mikä on liian pitkää, venyy jalkaterän yli (tai alle), ja mahdolliset jarrut ovat kaukana sieltä, missä niistä olisi apua. Lisäksi ruokailun taidot ovat kaukana sisäsiististä, ja varsinkin yläosa menee pesuun monta kertaa päivässä. Ja lopuksi, jatkuvassa liikkeessä olevan, kiemurtelevan ja kaikesta kiinnostuneen vauvan riisuminen ja pukeminen… Sanotaan vaikka, että neppareita ei kauheasti viitsisi nyt napsutella auki ja kiinni. Lyhyesti sanottuna: Sii tarvitsee uusia isompia vaatteita, ja pääpaino on hyvissä housuissa ja leggareissa sekä paidoissa ja tunikoissa.

Olenkin nyt tehnyt vinon pinon vaatteita, osaksi sopimaan jo nyt heti, ja osan varastoon seuraavassa koossa. Hyödynsin vaatteita leikatessani mahdollisimman paljon pieniä kankaiden paloja ja kankaidenloppuja. Nyt, jos koskaan pienetkin palat ovat käyttökelpoisia. Aina, kun oli mahdollista, nopeutin leikkaamista laittamalla useamman kankaan päällekkäin. 

Oli tosi mukavaa ommella tämmöinen isompi satsi kerralla. Pystyin ompelemaan useampaa vaatetta peräjälkeen aina senkin mukaan minkäväriset langat oli saumurissa ja peitetikkikoneessa käytössä. Kun lankoja ei tarvinnut vaihtaa niin usein, sain vaatteiden teonkin etenemään tosi mukavaa tahtia. Nämä vaatteet onnistuivat mielestäni tosi hyvin, mutta tämän erän tunikat olivat vielä sen verran isoja, että ne jäävät odottamaan hieman kasvamista, Seuraavaksi siis laitetaan etsintään sopiva paidan/tunikan kaava, ja työstetään niitä housujen ja leggareiden seuraksi.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s