Jujunan Cool Kid kahdessa koossa

Sii kaipaa edelleen lisää vaatteita, ja päätin kokeilla Jujunan Cool Kid -paitakaavaa sekä hänelle että isoveljelleen Hii:lle. Kaavassa on lyhyempi etukappale kuin takakappale, ja hihat tehdään vajaamittaisiksi taittamalla käänne kaksi kertaa etupuolelle ja ompelemalla käänne kiinni sauman kohdalta. Vajaamittaiset hihat houkuttelivat erityisesti Siin kohdalla, pitkät hihat on aina jossakin ruoassa tai muussa sotkussa, ehtiväistä sorttia tyttö kun on…

Siin paitaan valitsin vaalean vihreän trikoon, ja päätin koristella sen silityskalvokuvalla. Silhouette storesta löytyi kiva origamisydän – olen tällä hetkellä todella ihastunut erilaisiin geometrisiin kuvioihin. Toisaalta, minua harmittaa, kun vaatteiden tekstit ovat suureksi osaksi englanniksi. Ikään kuin suomen kieli vaatteissa olisi jotenkin takapajuista, vaikka pääsyy kielivalintaan onkin massatuotetuissa vaatteissa. Joskus itsestäkin tuntuu, että samat tekstit suomeksi kuulostaisivat hölmöiltä. Tähän Siin paitaan valitsin tekstin “Olen ihana!” ehdalla suomen kielellä. Lisäksi ompelin vielä parit kesään sopivat lyhennetyt legginsit PaaPiin kaavalla.

Hiille valitsin kankaaksi jo jonkin aikaa oikeaa kaavaa kaapissa odottaneen Käpysen eli nykyään Mereeninä tunnetun kankaiden verkkokaupan “Vaarallisilla vesillä” -trikoon. Hii:n paita onnistuikin ihan mukavasti, ja kangas sopi mielestäni kaavaan oikein hyvin.

Lopputulos

Kaava oli helppo, ja pidin hihojen ja helman piristävästä vaikutuksesta tavalliseen paitakaavaan. Pesun jälkeen on tärkeää taittaa hihojen käänteet siistiksi, mutta muuten paidat ovat olleet kivat ja varsinkin Siin paita on ollut paljon käytössä. Kaava: ehdottomasti jatkoon. Yksivärinen paita oli myös kivaa vaihtelua kaikkien ihanien kuosien keskellä. Myös

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s