Ompelin ensimmäisen lumitunikan (LillaLumin kaava) lahjaksi poikani päiväkotiystävän syntymäpäiville. Tunika oli kiva ommella, ja mallina hieno, joten halusin testata sitä myös jo omalle tyttärelleni. Taskuja ei -vielä- näin pienelle tarvitse, joten tein mekon yksinkertaisella mallilla, eli huputtomana, frillattomana ja taskuttomana. Koska halusin mekon jo heti käyttöön testasin sitä ensin koossa 80cm. Kaapista löytyi sopiva loppupala Disney:n kankaasta, josta riitti juuri tunikan etu-ja takakappaleisiin ja yhdistin siihen yksiväristä trikoota. Lumitunikassa on kuitenkin varsin kapeat hihat, joten ensimmäisen version jälkeen totesin isomman koon olevat Siille parempi. Isommassa koossa siitä tulikin ainakin minun tyttärelleni parempi, vaikka enemmän pidän hänella vielä 80cm vaatteita. Tähän kokoon raatsin käyttää Kangaskapinan digiprint trikoon “Kuu kiurusta kesään”, jonka hankin kevään Helsingin kädentaitomessuilta.
Yksinkertainen malli toimii tässä vaiheessa, kun ruokailu on vielä sotkuista, ja menokin vielä hieman huteraa. Siistiin arkikäyttöön juuri sopivat tunikat, jotka toivottavasti menevät pitkään. Siille tämä on tunikan sijaan vielä mekko, mutta sehän ei haittaa, kun ei enää jalan alle jää. Seuraavaksi taidan kokeilla yhdistää lumitunikan päänaukon ja hihat sekä Paapiin Vilja -mekon alaosan. Katsotaan, mitä siitä tulee… 🙂