


Kävimme tyttäreni Siin kanssa Kimmin uudessa myymälässä. Asun Porvoossa, jossa kangaskaupoista löytyy Eurokangas ja ompelutarvikkeita myyvä Nappi-Aitta. Kimmin liike on meille kuitenkin kohtuullisen matkan päässä ja tiedän, että heillä on kaikenlaista kivaa valikoimassa. Lisäksi vaihtelua hakiessani on plussaa välttää pääkaupunkiseudun liikenne. Kimmi on muuttanut Mäntsälän Juustoportin tiloihin, jossa sillä olikin valoisa ja hyvä tila kankaiden esittelyyn. Myynnissä heillä on niin Muumia kuin PaaPiin, Mieli designin, Tygdrommarin kuin Kuosiverstaankin kankaita muiden ompelutarvikkeiden ja kaavojen lisäksi. Olen ihastellut Ompeluelämää ryhmässä Ainoan talvi- ja lippahatun kaavalla tehtyjä hattuja, ja ostin sen Etsystä pari päivää sitten. Hakusessa minulla oli siis lähinnä softshelliä sekä merinoa, ja niitä ostinkin parissa värissä ja kuosissa pienet palat. Lisäksi en voinut vastustaa pientä palaa muumia, sekä Paapiin okran sävyistä Hilda -joustocollegea.
Kimmillä oli sinä päivänä tulossa kaikki yksiväriset colleget alennukseen samana iltana, joten sain ostaa ne jo paikan päältä samaan hintaan. Tämä vinkki, sekä hyllystä löytynyt juuri oikean sävyinen petrooli sai minut ostamaan sitä koko loppupakan. Siitä tullee mahdollisesti itselleni hieman pidempi mekko ja jonkinlainen sisätakki. Töihin paluu on jo mielessä, joten siihen tarkoitukseen hyödynnän kankaan jollakin lailla joka tapauksessa. Kimmillä on edelleen kaikki yksiväriset colleget alennuksessa, joten jos sinulla on vaikka joitakin pukinkonttiin liittyviä yksiväristen collegeiden tarpeita, niin kannattaa vilkaista tarjonta. (Tämä ei ollut maksettu mainos, ihan muuten vaan vinkkasin…)

Kaiken kaikkiaan vierailu oli kiva. Pihasta löytyy leikkipaikka, jossa uskoisin ainakin poikani viihtyvän yksinkin jonkin aikaa. Paikasta olisi löytynyt myös kahvio, jos olisi joku kerta tarkoitus ruokailla. Pentikin Outlet ja Juustoportin myymälä ovat ihan kiva lisä, jos haluaa pysähtyä liikkeessä. Lämmin suositus siis Kimmin pysähdykselle. Sijainti on näppärästi nelostien varrella, eli Helsinki-Lahti moottoritien kupeessa. Kannattaa käydä, on mahdollista, että löydät sieltä jotakin ompeluharrastukseesi. 😉