Tervetuloa sivuilleni!
Blogin tavoitteena on esitellä lähinnä itsetekemiäni käsitöitä ja askarteluja, mutta myös pohtia keinoja parantaa maailmaa ja ympäristöä, jossa asumme.
Rakastan käsillä tekemistä ja luovuutta. Tällä hetkellä lähinnä ompelen joko itselleni, lapsille tai lahjaksi sekä askartelen. Toisaalta, sydäntäni lähellä ovat kestotuotteet ja kierrätystuotteiden hyödyntäminen, sekä se, että materiaalit käytetään mahdollisimman loppuun asti. Olen kiinnostunut myös uusista ympäristöystävällisemmistä kangasmateriaaleista, joita kehitetään maailmalla, ja joiden kehityksessä Suomikin on hienosti mukana.
Koti on minulle tärkeä paikka. Olemme juuri muuttaneet omakotitaloon, ja sen laittaminen omanlaiseksemme on ihana haaste tuleville vuosille. Koskaan ei tiedä, minne jokin asia vie, joten en sulje mahdollisuutta pois siitä, että kotimme näkyy myös tässä blogissa. Jää kuitenkin nähtäväksi julkaistaanko täällä jotakin liittyen esimerkiksi kotimme sisustukseen, pihan laittoon tai vaikkapa lasten syntymäpäivien tarjoiluihin liittyen.
Perheeseemme kuuluu poika ja tyttö, “Hii” (4v) ja “Sii” (0v). Omiin tavoitteisiini kuuluu se, että kaiken tekemisen tulisi olla mukavaa eli Hauskaa ja ja asenteen tekemisessä iiSii. Blogin nimeksi tulkoon siis HiiSii.