Tuliaisia kummipojalle

joissa mahtuu touhuamaan Kävimme parin päivän visiitillä Keski-Suomessa. Uusimman kummipoikamme Iikan vietettyä puolivuotissyntymäpäiviä, oli tärkeää ehtiä käymään myös heillä kylässä. Iikan äiti kertoi, että poju on kasvanut vantteraksi ja että isoveljen vanhat housut eivät oikein istu. Tein siis tuliaisiksi housut, joiden pitäisi istua paremmin. Kankaaksi valitsin petroolin väristä velouria ja kaavaksi Hii:n vauva ja taaperoajalta … Continue reading Tuliaisia kummipojalle

Pikaompelus: Luistimille teräsuojus

Kunnon talven saavuttua myös Etelä-Suomeen alkuvuonna tuli myös aika päivittää Hiin sukset ja luistimet. Aiempina talvina kokeilut molemmilla olivat jääneet muutamaan kertaan, mutta sillä ei ollut merkitstä: välineet olivat taas jääneet pieneksi. Ilokseni löysin sekä monot että luistimet tämän talven koossa käytettyinä ja edullisesti.  Luistimista puuttui kuitenkin teräsuojus. Ja kun Hiin päiväkotiryhmä oli lähdössä luistelemaan, … Continue reading Pikaompelus: Luistimille teräsuojus

Jatkoaikaa paidoille

Joskus paidan hihat jäävät lyhyeksi ennen aikojaan. Yksinkertaisella korjauksella voi saada jatkoaikaa muuten sopivalle paidalle.  Tein Hiille jokin aika sitten pari pitkähihaista paitaa. Jokin laskuvirhe paitojen kanssa kävi, ja hihat jäivät lyhyeksi, vaikka paidat ovat muilta osin vielä aivan sopivat. Olin tehnyt hihat tavallisella käänteellä, joten asian korjaaminen oli aivan yksinkertaista. Nappasin paidat pyykkipinosta, ja leikkasin käänteen verran hihasta pois. Sen jälkeen leikkasin jatkopalat tilalle. Kirjainpaitaa … Continue reading Jatkoaikaa paidoille

Kuinkas kävi?

Millaisia asioita loppuvuoden suunnitelmista seurasi? Aloitin tämän blogin kirjoittamisen lokakuussa, ja listasin tavoitteita loppuvuoden varalle. Nyt on hyvä käydä läpi, mitä loppuvuonna tuli oikeasti tehtyä ja kuinka itse tekemäni tavoitteet täyttyivät. Äitini syntymäpäivää vietettiin lokakuussa, ja tein hänelle lahjaksi pipon, tuubihuivin ja lapaset ja pakkasin lahjan itsetehtyyn lahjakassiin. Äiti vaikutti ilahtuneelta lahjastaan, ja olin itsekin … Continue reading Kuinkas kävi?

Star Wars synttärit vol. 2

Lastenjuhlat Star Wars -teemalla Sukulaisten ja kummien kanssa juhlittuamme seurasi paljon odotetut kaverisynttärit. Olemme sopineet, että synttäreille saa kutsua niin monta kaveria, kuin täyttää vuosia. 5-vuotis synttäreille Hii kutsui siis 5 kaveriaan.Tarjoiluihin Hii sai tietysti vaikuttaa, ja tarjolle laitettiinkin:Maailman parasta pannukakkua (vanhasta Valion reseptivihkosta), jäätelöä ja hilloaSuklaamuffinsseja popcorneillaPoppareita, sipsejä ja karkkejaMinusta on kivaa tehdä synttärit … Continue reading Star Wars synttärit vol. 2

Star Wars -synttärit vol. 1

Hiin 5-vuotissynttäreitä vietettiin Star Wars -teemalla. Pojan Star Wars innostus on ollut Legojen johdosta nousussa jo jonkin aikaa, vaikka elokuvien katsomista odotetaankin vielä. Star Wars -elokuvat, varsinkin alkuperäiseen trilogiaan kuuluvat, ovat myös minun suosikkejani. Odotankin kovasti sitä, että lapset kasvaa ja voimme katsoa elokuvasarjan yhdessä perheen kesken. Syntymäpäiviä vietetään ensin sukulaisten ja kummien kesken ja … Continue reading Star Wars -synttärit vol. 1

Leikkaa illalla, ompele aamulla

Perjantaina saimme päiväkodista muistutuksen: maanantaina on sitten Hämärän Hyssyt eli koko päivän saa olla yöpuvussa, ja ohjelmassa on kaikkea rauhallista. Tämähän on kiva, mutta Hii ei ole käyttänyt kuin lyhythihaisia- ja lahkeisia yökkäreitä pitkään aikaan ja kaikki vanhat ovat tietysti jääneet pieniksi. Toki, suunnitelmissa on ollut myös yökkäritehtaan perustaminen kelien kylmenemistä ennen, mutta tähän mennessä … Continue reading Leikkaa illalla, ompele aamulla